SYNKKÄ TULEVAISUUS
Anthony Burgessin vuonna 1962 ilmestynyt teos Kellopeliappelsiini on Tulevaisuuden Lontoossa asuvan nuorisorikollisen kasvutarina. Anarkistinen kirja sisältää niin paljon raakaa väkivaltaa ja yhteiskuntakritiikkiä, että se kiellettiin Yhdysvalloissa 1973. Korkein oikeus totesi sen äärimmäisen säädyttömäksi ja syytti kirjakauppiasta, joka joutui sulkemaan liikkeensä. 1982 kirja poistettiin kahdesta alaskalaisesta lukiosta, mutta palautettiin myöhemmin.
Tarinan kertojana toimii Alex, 15-vuotias tulevaisuuden nuori, jonka tärkeimmät kiinnostuksen kohteet ovat klassinen musiikki ja raaka väkivalta. Iltaisin hän johtaa pientä jengiä, joka pitää hauskaa ryöstäen, pahoinpidellen ja raiskaten heikompia ihmisiä vailla minkäänlaisia omantunnontuskia. Lopulta poliisit saavat Alexin kiinni itse teossa ja niin kutsutut ystävät livistävät tiehensä. Jengin viimeinen uhri kuolee vammoihinsa ja poliiseille ennestään tutulla pojalla on pitkä vankeustuomio edessään.
Vankila ei paranna Alexin tapoja, ja kahden vuoden jälkeen tämä toivoton tapaus saa mahdollisuuden lyhentää tuomiotaan. Häntä käytetään koekaniinina valtion uudessa vaarallisille rikollisille suunnitellussa hoitomenetelmässä. Hänet ehdollistetaan julmin behavioristisin keinoin vihaamaan väkivaltaa, seksiä ja hänen ennen jumalomaansa Beethovenin musiikkia. Alexista tehdään puolustuskyvytön vihannes, joka aina nähdessään tai ajatellessaan väkivaltaa tuntee valtavaa kipua ja pahoinvointia.
Päästyään vapaaksi Alex on vailla ystäviä, kotia tai perheen tukea, ja joutuu tällä kertaa itse julman väkivallan kohteeksi. Hän päätyy yrittämään itsemurhaa hyppäämällä kerrostalon ikkunasta. Herätessään sairaalassa hän on palautunut ennalleen samanlaiseksi ihmiseksi kuin ennen hoitoja. Pojan julmasta kohtalosta nousee mediakohu, ja sisäministeri joutuu pyytämään häneltä julkisesti anteeksi. Alex pääsee jatkamaan entistä elämäntapaansa, ja pian on uusi rikollisjengi koossa. Kirjan lopussa hän alkaa kuitenkin aikuistua ja haaveilla perheen perustamisesta.
Kirja oli omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta en voi väittää pitäväni siitä, tosin kirjan ei ole tarkoituskaan päästää lukijaansa helpolla. Alex on itsekeskeinen, naiivi ja välinpitämätön hahmo, joka tavoittelee aina omaa etuaan. Hän ei kerro missään vaiheessa kirjaa katuvansa tekojaan vaikka toimii kertojana läpi koko kirjan. Siksi pojan ”aikuistuminen” ei kuulostanut mielestäni uskottavalta, ja minun oli vaikea ymmärtää häntä tai tuntea myötätuntoa häntä kohtaan. Väkivaltaa kuvattiin paljon ja melko yksityiskohtaisesti, ja sitä harrastivat sekä rikolliset että poliisit. Tämä ei siis ole mikään hyvän mielen kirja.
Alex puhui kirjassa kavereidensa kanssa nadsat-kieltä, jota varten kirjan lopussa oli erillinen sanasto. Tekstin seuraaminen oli aluksi hankalaa, mutta sanaston omaksui melko pian. Hän kutsuu itseään usein nöyräksi kertojaksi ja lukijoita veljikseen. Puhetapa oli paikoitellen juhlavaa ja siitä ilmenee, että Alex tuntuu pitävän itseään ja elämäntapaansa sivistyneenä ja oikeutettuna.
Anthony Burgess (1917-1993) oli englantilainen kirjailija, kriitikko, säveltäjä, toimittaja ja esseisti. Kellopeliappelsiini oli hänelle hyvin henkilökohtainen kirja, sillä hänen oma vaimonsa oli joutunut raiskauksen ja pahoinpitelyn kohteeksi. Kirja sai ilmestyessään suurta huomiota ja kritiikkiä, mikä oli kirjailijalle raskasta. Vaikka kirja joutui Yhdysvalloissa kiellettyjen kirjojen listalle, se on myös voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Stanley Kubrick ohjasi romaanin pohjalta samannimisen elokuvan hyvällä menestyksellä.
